Osa 1. Oi, Armaani

Dodiin, elikkäs heippa hei ja tervetuloa legacy Tuulivirran pariin!
Ruusiloille tosiaan kävi niinkin kusisesti, että Kaupunkikämppä-lisäri päätti ottaa lopputilin ja peli suostui toimimaan vasta poistettuani sen, mutta koska Kaupunkikämppä oli se lisäosa millä pelasin, kaikki pelitallennukset hävisivät bittiavaruuteen.
Olin toki muistanut ottaa ainakin kerran sukupolvessa Ruusiloista varmuuskopion koneelleni ja muistitikulle, mutta tällä kertaa kävi niin, että viimeisin varmuuskopio oli otettu niin kauan sitten, että Kaapo ja Nuutti olivat siinä yhä taaperoita ja siitä olisi luonnollisesti ollut hankala lähteä pelaamaan peliä tarinan mukaisesti eteenpäin niin, että kaikki Kaapon lapset olisivat syntyneet samannäköisinä jne.
Ironista muuten, että tuosta sukupolvesta olin juuri silloin menossa ottamaan varmuuskopiota, kun peli päätti ottaa lopputilin.

Mutta, ei siitä sen enempää, päästän teidän nyt uuden legacyni pariin c: --->

___________________________________________________________________



Tässäpä teille Kerttu Tuulivirta, Tuulivirran kunniakkaan suvun esiäiti. Kerttu on tosiaan tällainen pohjoismaiset geenit omaava viehättävä pisamanaama.



Kertulle tärkeintä elämässä on perhe ja hän haluaisikin perustaa suuren sellaisen. Hänen suurin unelmansa on, että kuusi hänen lapsistaan menisi naimisiin.
Mutta ensin hänen pitäisi tottakai löytää mies, joka olisi ahkera työntekijä ja hyvä kuntoinen, mutta jolla ei olisi muokatut hiukset.



Kerttu juuri muuttanut Leutolaaksoon etsimään parempaa elämää. Leutolaakso tunnettiin rauhallisena maalaiskylänä ja juuri sellaisista Kerttu piti. Hän oli itsekin kotoisin pienestä kylästä Kaunialan lähettyviltä, mutta oli kyllästynyt siihen asuttuaan siellä koko elämänsä.



Koska Kertun perhe oli melkoisen köyhä ja lapsia oli Kertun lisäksi kuusi, Kerttu sai mukaansa vain hyvin vähän rahaa uutta elämäänsä varten. Rahat riittivät kuitenkin pienen tönön rakentamiseen. Ei Kerttu tällä hetkellä oikeastaan parempaa tarvinnutkaan, olihan hän vielä yhden hengen talous. Vessaan tosin olisi mukava saada seinät.



Kerttu löysi pian pihaltaan sanomalehden ja alkoi tutkiskella Leutolaakson vapaita työpaikkoja. Mikään vaihtoehdoista ei oikeastaan kuulostanut Kertun korvaan sellaiselta, mistä hän haluaisi rakentaa itselleen uran, mutta raha oli tiukassa. Niimpä hän päätti ottaa vastaan työn lakiuralta arkistonhoitajana. Kerttu oli aina ollut hyvä asioiden järjestelemisessä ja piti hän lukemisestakin kovasti.



Työt olivat silti päivältä alkaneet jo, mutta ahkerana työntekijänä Kerttu päätti silti lähteä tutustumaan uuteen työpaikkaansa. Mitä omistautumista!



Ylennystä ei vielä herunut, mutta sai Kerttu sentään uuden kaverin, jonka raahasi kotiinkin asti. Kerttu tiesi, että ystävät olisivat tärkeitä ylennyksiä ajatellen, ja niitä Kerttu tavoitteli.



Oli heillä kahdella ainakin jotain yhteistä: molemmat tykkäsivät juoruilla heidän pomostaan.
"Siis ei kai?! Miten tyhmä se oikein on!"



Kanervan lähdettyä puhelin soi. Kerttu jo luuli, että Kanerva soitti kertoakseen, että unohti Kertun luo jotain, mutta luurista kuuluikin möreä miesääni.
"Moi, kuulin että oot uusi Leutolaaksossa, haluaisitko lähteä Stadiin mun kanssa?", mies kysyi.



Kerttu oli niin hämmentynyt, ettei muistanut edes miehen nimeä kysyä, vaan vastasi vaan suoraan myöntävästi. Olihan se mukavaa välillä päästä pois kotoakin, ettei ihan mökkihöperöksi tule.
Kuitenkin Kertun ehdittyä Stadiin asti ketään ei ollut vastassa. Kerttu oli pettynyt ja ehti jo kirota miehet alimpaan helvettiin, kunnes päätti, että voisi hän yksinkin pitää hauskaa kun hän kerran jo tänne asti oli raahautunut.



Kerttu päätyi pelaamaan uhkapelejä. Rahaa ei ollut paljoa, mutta onneksi Kertun pokerinaama oli pettämätön (ainakin hänen omasta mielestään).



Naistarjontaa tontilla oli vaikka millä mitalla, mutta miehet olivat vähän kinkkisempi juttu.
"Mitä tääkin nyt on olevinaan?", Kerttu voivotteli katsellessaan erään vähemmän viehättävän miehen karaoke-esitystä.



Aamun sarastettua tilanne kuitenkin muuttui radikaalisti, kun nämä kaksi kävelivät ovesta sisään. Kerttu mietti pitkään ja tuskaisesti kumman kimppuun kävisi, mutta lopulta hän tuli siihen tulokseen, että tumma ja tulinen vei voiton.



Kerttu päätti ottaa heti parhaat keinonsa käyttöön.
"Siis mä en kestä kun sä oot noin kuumah!", hän alkoi parkua teatraalisesti miesraukan silmien edessä. Mies näytti siltä, että ei tiennyt pitäisikö lohduttaa vai paeta.



Huomattuaan, ettei vanha kunnon parkumistemppu toiminut odotetusti hän tajusi vaihtaan tavalliseen kanssakäymiseen.
Paljastui, että miehen nimi oli Armas Lampi. Kertun mielestä tämä oli selvä merkki itse Amorilta, sillä heillä molemmilla oli vesi-aiheinen sukunimi.



Siinä missä normaalit ihmiset olisivat vaivaantuneet Kertun jutuista, Armas tuntui jopa pitävän niitä hauskoina. Niimpä ei mennyt kauaakaan kun he jo alkoivat varovaisesti flirttailemaan.
"Armas, haluaisitko olla mun armas?"



Ensimmäinen suudelmakin tapahtui jo hetken tuntemisen jälkeen, mutta ei tuntunut kumpaakaan haittaavan.
Meno jatkui samanlaisena monta tuntia ja vaikka Kerttua väsytti ja nälkäkin alkoi jo vaivata, ei hän halunnut jättää Armasta.



Varmaan siitä väsymyksestä ja liian monesta drinkistä johtuen Kerttu päättikin ottaa ison askeleen koska miksipä ei, olihan Armas selvästi hänen elämänsä mies.
Onneksi hän sattui aina pitämään sormusta mukana ihan varmuuden varalta.



"Armas, haluatko tulla miehekseni?", Kerttu kysyi yli-imelällä rakastuneella äänellä. Armas oli hyvin hämmentynyt eikä hetkeen saanut sanaakaan suustaan.



Kertun onneksi Armas ei kuitenkaan vieläkään juossut karkuun, vaan laittoi sormuksen sormeensa ja huusi tyttömäisellä äänellä "Kyllä!".
Nyt kun Armas oli selvästi liian kännissä tajutakseen mistään mitään, oli Kertun aika toimia.
"Noniin, ja sitten laitetaan tämä toinenkin. Onko täällä pappia?!", Kerttu mumisi tyytyväisenä ja tyrkkäsi edellisen sormuksen päälle uuden sormuksen ja toisen itselleen.



Armas ei tainnut olla onneksi aivan perillä asioista, vaan kuvitteli ilmeisesti naineensa juuri rikkaan naisen. Tai sitten hän vaan oli niin vaatimaton tyyppi, että piti 350 simeleoniakin suurena määränä. No, kyllä se karu totuus paljastuisi kunhan kotiin päästäisiin.



"Lälläspöö, sanoit jo tahdon, et voi enää perua!"



Kertun sen sijaan kelpaa hymyillä, Armas toi nimittäin 11 000 simeleonia talouteen mukanaan.



Seuraavaksi suuntana oli koti, sillä pitäisihän Armaan ulkonäköä muuttaa edes hieman vähemmän ysikyt-lukulaisen näköiseksi.



Armaan rahojen ansiosta taloa oli varaa laittaa uuteen kuntoon ja siitä pienestä tönöstä kuoriutuikin asuinkelpoinen talo.



Myös Armas sai kokea pienen muodonmuutoksen Kertun painostuksesta. Ei paha, ei paha... Armas muuten työskenteli tällä hetkellä tiede-uralla teoreetikkona ja elämäntoiveena hänellä on tulla hulluksi tiedemieheksi.



Eipä unohdeta sitä tosiasiaa, että kyseessä on Kertun ja Armaan hääyö! Jätetään nuori pari rauhaan.



Ei mennyt kuin pari tuntia, kun Kerttu jo päätyikin halailemaan vessanpönttöä. Johtuukohan tämä niistä drinkeistä vai äskeisestä petituokiosta? Hmm...



Seuraavana päivänä Kertulla oli jo parempi olo ja töissäkin meni niin hyvin, että hänet ylennettiin asianajotoimiston vastaanottovirkailijaksi. Ei laki-uralla oikeastaan ollut edes niin kamalaa, ehkäpä Kerttu jäisikin näihin töihin?



Kertun kirjoitellessa illalla päiväkirjaan hän tunsi oudon tunteen vatsassaan. Raskaustestin tehtyään hän tajusi, että vauvahan se siellä tosiaan potki.



Myös Armas oli innoissaan uudesta tulokkaasta.
"Me nimetään se Viljo-Kaleviksi ja mä opetan sille kaiken salaliittoteorioista!"



Pariskunnan aika kului aikalailla opiskellessa uusia taitoja ylennyksiä varten. Molemmat tähtäsivät urallaan huipulle ja se vaati kovaa työtä ja omistautumista. Jossain välissä Kertun mahakin ehti kasvaa jättimäiseksi.



Ironisesti Armas oli silloinkin lukemassa, kun Kertulla alkoi synnytys.
"ARMAS NYT JUMALAUTA SE KIRJA POIS PAIKAT REPEE AU AU AU", Kerttu kiljui hysteerisenä, kun Armas ei liikauttanut eväänsäkään asian eteen.



Syntyi suloinen tyttövauva, jolla oli äitinsä ihon- ja silmienväri, mutta hiukset oli peritty selvästi Armaalta. (pään iho näyttää lagaavan tuossa ihonvärissä vauva-iässä, mutta ei anneta sen häiritä)
"Ai, se syntyi jo", Armas totesi hämmentyneenä laskettuaan vihdoin kirjansa alas ja tultuaan auttamaan synnyttämisessä.



Pikkutyttö sai nimekseen Karoliina. Hänelle sisustettiin oma huone vanhempien huoneen viereen, johon laitettiin kaksi kehtoa sen varalta, että Karoliina saisi ehkäpä pian pikkusisaruksia.



Oho, sepäs oli nopeaa toimintaa.



Sattuipa niinkin hassusti, että Armas sattui työskentelemään samassa paikassa sen komean blondin kanssa, jonka iskemistä Kerttu oli ajatellut ennen Armaan paikalle ilmestymistä.
"Kuule, sovitaankos niin, että jonain päivänä sä tulet naimaan jonkun mun suvun jäsenistä?", Armas ehdotti huomattuaan itsekin tuon Vesa-nimisen miekkosen loistavat geenit. Vesa kuitenkin tyytyi tuijottamaan Armasta hämmentyneenä, hänhän olisi jo aikamoinen vanhus siinä vaiheessa, kun Armaan lapsetkaan olisivat aikuis-iässä, lapsenlapsista puhumattakaan.



Nopeasta lastenhankintatahdista huolimatta Kerttu oli elämänsä kunnossa ja myös töissä huomattiin se. Niimpä hänet ylennettiin lakiasian sihteeriksi.



Vaikka yritys oli kova, Kerttu ei välttämättä ollut mikään maailman asiantuntevin äiti. Kun Karoliinan vaipat olisivat kaivanneet vaihtoa, Kerttu se vaan tunki itkevälle muksulleen tuttipullon suuhun. Mutta ei hätää Kerttu, kyllä se siitä ajan kanssa...



Onneksi Karoliina oli suhteellisen helppohoitoinen lapsi ja hänen vauva-aikansa menikin kuin siivillä. Pian juhlittiinkin jo tytön ensimmäisiä synttäreitä.
Kertun mahakin oli kasvanut jo siihen malliin, että pian saataisiin lisääkin tällaisia pikku-ihmeitä tallustelemaan taloon.



Tässäpä (haiseva) taapero-Karoliina. Aika paljon äitinsä näköinen, mutta silti hyvin erilainen.



Ei tytöltä ainakaan temperamenttia puutu. Saattaa Armaalla ja Kertulla olla kestämistä, kunhan Karoliina teini-ikään asti selviää...



Luovana ihmisenä Armas päätti väsätä kasaan Kertusta Tuulivirtojen suvun ensimmäisen perijätaulun.



Sillä välin Kerttu päätti viettää laatuaikaa tyttärensä kanssa opettaen tätä puhumaan. Karoliina ei meinannut aluksi millään suostua yhteistyöhön, mutta kyllä lopulta pieniä onnistumisiakin koettiin ja tyttö oppi kuin oppikin puhumaan.



Aamulla Kertun synnytys sitten vihdoin alkoi ja vieläpä vasta valmistuneen perijätaulun edessä! Tällä kertaa Armaskin sai jopa raahauduttua paikalle oikeaan aikaan.



Syntyi ihonväriä lukuunottamatta siskonsa näköinen poikavauva, joka sai nimekseen Taneli.



Taneli pääsi toistaiseksi asumaan samaan huoneeseen Karoliinan kanssa. Pitäisi varmaan tehdä taas pientä remonttia, kunhan rahaa olisi, että Tanelikin saisi oman huoneensa.

___________________________________________________________________

Blergh, siinäpä sellainen ensimmäinen aloitus-osa :) Tällainen melkoisen perus-legacy taas kyseessä, vaikka välillä saattaakin pientä juonenkäännettä eksyä mukaan.
Mutta, mitäpä mieltä olitte? Kommenttia, risuja ja ruusuja, linkityspyyntöjä? c: