Ja niin tuli Karoliinasta Tuulivirtojen toinen perijä. Heti hänen tultuaan takaisin kotiin Armas pääsi maalaamaan tytöstä perijätaulun Kertun taulun viereen.
Koska kukaan muu perheestä ei oikein jaksanut kasvihuoneesta välittää, päätti Karoliina ottaa sen hoitoonsa. Eihän hänellä parempaakaan tekemistä ollut, sillä ravintola-alan töitä ei meinannut löytyä sitten niin millään.
Tomaatteja kasvattamalla saisi tienattua myös jonkin verran rahaa, jos tomaattisato olisi hyvä tänä vuonna.
Myöskin Matiaksen hoito jäi yleensä Karoliinan vastuulle, koska Kerttu ja Armas alkoivat olla melko vanhoja, vaikkei sitä heistä meinannut aina huomatakkaan.
Matiaksen hoito oli onneksi Karoliinan mielestä oikein mukavaa puuhaa, oli pikkuveli sen verran ihana lapsi. Siitä huolimatta Karoliinaa kuitenkin pelotti vielä hieman ajatus omista lapsista.
Parisuhdekaan ei vielä tässä elämänvaiheessa kuulostanut mitenkään erityisen houkuttelevalta. Mieluummin Karoliina harjoitti taitojaan kosmetologina. Hän oli päättänyt, että kultaisen ansiomerkin saatuaan hän perustaisi vielä jonain päivänä oman yrityksen. Siinä oli tavoitetta kerrakseen.
Talvi tuli ja perheen kuopuksenkin tuli aika aloittaa alakoulu. Matias muistutti ulkonäöltään päivä päivältä enemmän veljeään Eemeliä.
Ravintola-alan työt tuntuivat olevan kiven alla siitä huolimatta, että aika vaan kului. Karoliinaa turhautti olla taidoistaan huolimatta pelkkä kotikokki.
Turhautumisensa hän purki pelehtimällä mahdollisimman monien miespuolisten henkilöiden kanssa. Häntä hieman hävetti paljastaa vanhemmilleen, että hän oli vaihtanut tavoitteensa romantiikkatavoitteeseen, joten yleensä tapaamiset miesten kanssa tapahtuivat Kertun ja Armaan ollessa töissä.
Vaikka Kerttu ei sitä Karoliinalle ääneen sanonutkaan, hän oli tytöstä
huolissaan. Karoliinalla ei ollut vielä edes työpaikkaa ja perheen perustaminen
ei tuntunut olevan Karoliinalla mielessäkään, vaikka tyttö oli sentään perijä.
Välillä Kertulla kävi mielessä, olisiko hänen sittenkin pitänyt valita Taneli
perijäksi.
Tätä menoa hän ei edes ehtisi koskaan näkemään lapsenlapsiaan, oli hän jo niin vanha eikä Karoliinallakaan tuntunut lasten hankinnan suhteen kiire olevan.
Karoliina huomasi lopulta, että Kerttua ja Armasta vaivasi se, että hän ei käynyt töissä vaan eli käytännössä ottaen heidän rahoillaan. Niimpä Karoliina päätti unohtaa hetkeksi unelmansa julkkiskokin urasta ja ottaa vastaan esiintymis-alan työn jonglöörinä. Työssä ehkä pahinta oli se, että Karoliina joutui käyttämään joka päivä peruukkia, joka oli kuuma jopa näin talvipakkasissa.
Siitä huolimatta mennyt kuin pari päivää, kun Karoliinan pomot huomasivat jo tytön karismaattisuuden ja ylensivät hänet seremoniamestariksi.
Ylennystä Karoliina päätti lähteä juhlimaan Stadiin. Jospa mukaan tarttuisi joku hyvännäköinen mieskin...
Kuitenkin klubin asiakaskunta oli melko naisvaltaista ja ne ainoat miehet olivat melkoisen karun näköisiä Karoliinan mieleen.
Vaikka sopivia seuralaisia ei näyttänyt löytyvän, päätti Karoliina ottaa illasta kaiken irti. Melkein koko palkka bonuksineen upposi baarin puolelle, mutta se ei Karoliinaa haitannut.
Vaikka Karoliina alkoholin vaikutuksesta alkoi nähdä asioita kahtena, häneltä ei voinut jäädä huomaamatta jossain välissä tanssilattialle eksynyt hyvännäköinen ruskeatukkainen mies.
Miehellä näytti olevan jo seuraa, mutta alkoholin vaikutuksen alaisena olevaa Karoliinaa se ei haitannut yhtään. Hän oli päättänyt saada tuon miehen täksi yöksi itselleen.
”Moi, mun nimi on Karoliina”, Karoliina sopersi humalaisena.
”Haluaisitko sä lähteä täksi yöksi mun luo?”, hän kysyi flirttailevalla äänensävyllä. Ei miehellä näyttänyt olevan mitään Karoliinan flirttailua vastaan.
Miehen seuralainen sen sijaan ei tuntunut olevan niin innostunut siitä ajatuksesta, että mies lähtisi Karoliinan matkaan.
”Älä sinä lutka yritä viedä mun miestä, kuka vittu sä ees oot?”, nainen sähisi uhkaavasti ja tönäisi Karoliinaa niin, että Karoliina horjahti paria tanssijaa päin.
Karoliina oli jo niin maistissa, ettei tajunnut edes pelätä naisen terävän näköisiä vampyyrin hampaita.
”Mä oon Karoliina vitun Tuulivirta, kuka vittu sä oot?”, Karoliina tiuskaisi ja heitti viimeisen drinkkinsä suoraan naisen naamalle.
”Mä jumalauta tapan sut!”, nainen huusi Karoliinalle pyyhkien kasvojaan järkyttyneenä. Tässä vaiheessa Karoliinan kiinnostuksenkohde tajusi onneksi vetää uhkarohkean Karoliinan kauas vihaisesta naisesta ja he lähtivät yhdessä ulos klubilta.
Ja siihen loppuivat myös Karoliinan muistikuvat illalta.
Seuraavana aamuna Karoliina heräsi eilisen miehen vierestä jumalattomaan päänsärkyyn ja huonoon oloon.
”Mun pitää lähteä ihan just töihin”, mies totesi vedettyään vaatteet päälle.
”Etkö sä jäis vielä aamupalalle?”, Karoliina mumisi unisena. Hänelläkin tulisi kimppakyyti tunnin kuluttua, vaikka ajatus töihin menemisestä ei oikein näin krapulassa innostanutkaan.
”En mä kyllä ehdi”, mies totesi pahoittelevalla äänensävyllä.
”Mun nimi on muuten Anssi.”
”No.. Soittele”, Karoliina kehoitti vaivaantuneena. Hän tajusi vasta nyt, että Kerttu ja Armas luultavasti näkisivät Anssin kun tämä lähtisi.
”Juu”, Anssi nyökkäsi ja pussasi vielä Karoliinaa hyvästeiksi. Karoliina osasi kyllä arvata, ettei Anssi soittaisi hänelle. Ei se haitannut häntä, ei hänelläkään ollut minkäänlaisia intressejä tutustua Anssiin yhtään tuon paremmin ja varsinkaan ryhtyä mihinkään parisuhteeseen miehen kanssa.
Lopulta Karoliina jätti töihin menon välistä, sillä hän vietti koko päivän oksennellen.
”Pirun krapula”, hän kirosi halaillessaan pönttöä ja toivoi syvästi, että olisi jättänyt edes pari viimeistä drinkkiä välistä.
Pian hän alkoi kuitenkin epäillä, johtuiko jatkuva huono olo sittenkään aina krapulasta tai migreenistä. Oli hän myös lihonut sen verran, että hänelle oli ehtinyt jo ilmestyä melkoinen vatsakumpu, vaikka hän söi terveellisesti ja treenasikin säännöllisesti.
Mutta eihän hän raskaana voinut todellakaan olla. Hän oli aina muistanut käyttää ehkäisyä ja ei hän todellakaan tuntenut edes olevansa valmis saamaan lasta. Hän oli periaatteessa lapsi vielä itsekin.
Mutta niin se vaan oli ja Karoliinan oli itsekin kohdattava karu totuus raskaustestin näytettyä positiivista.
Ensimmäinen asia, jonka hän teki oli soittaa tietty Anssille, olihan kyseessä hänenkin lapsensa.
Anssin reaktio ei kuitenkaan ollut ihan sitä, mitä Karoliina oli toivonut.
”No miks sä mulle tästä kerrot? Haluutko sä, että mä lähden mukaan aborttia tekemään vai?”
Tuon puhelun jälkeen Karoliina ei todellakaan halunnut enää Anssia hänen tai vauvan elämään.
Kyllä, hän aikoi pitää lapsen. Hän oli perijä, joten hän tulisi kuitenkin jossain vaiheessa saamaan lapsia, joten samahan se jo nyt oli ensimmäinen pyöräyttää. Olihan hänellä sentään Armas ja Kerttu tukenaan.
Vanhukset ottivatkin uutisen vastaan oikein innoissaan, vaikka lapsen isä ei kuvioissa tulisikaan olemaan. Kerttu kuitenkin kehotti Karoliinaa olemaan seuraavalla kerralla huolellisempi, ettei samanlaista vahinkoa tapahtuisi toiste.
Vaikka Karoliinan maha kasvoikin pian valtaviin mittoihin, ei hän halunnut jäädä pois töistä. Niimpä hän kävi töissä kuin normaalistikin ja treenasi jatkuvasti ylennykseen tarvittavia taitoja.
Ei hän todellakaan työelämästä jäisi pois, vaikka vauvan saisikin.
Armas sen sijaan päätti jäädä kauan odotetulle eläkkeelle. Näin hän voisi olla kotona Matiaksen ja tulevan vauvan kanssa.
Koska Armas oli työskennellyt hulluna tiedemiehenä uransa huipulla, eläke oli jopa 500 simeleonia päivässä.
Karoliina käytti myös entistä enemmän aikaa kasvihuoneen puolella ja ansaitsikin pian puutarhanhoidon kultaisen ansiomerkin. Tuntui, että hän osasi melkeinpä jo puhua kasveille.
Eräänä päivänä koitti sitten se suuri päivä. Karoliina äitinsä perinnettä vastoin ei synnyttänyt olohuoneessa, vaan yläkerran käytävässä.
Syntyi hiustenväriä lukuunottamatta tismalleen Anssin näköinen poikavauva.
... Jonka jälkeen syntyi vielä ihonväriä lukuunottamatta isänsä näköinen tyttövauva.
Poikavauva sai nimekseen Daniel ja tyttövauva Marina. He saivat itselleen huoneen talon yläkerran ainoasta makuuhuoneesta.
Vaikka lasten syntymä olikin ollut ihana tapahtuma, oli Karoliina todellakin loman tarpeessa. Niimpä hän päätti suunnata Twikkii-saarille viettämään pientä hermolomaa töistä ja perhe-elämästä.
Seurakseen Karoliina otti pikkusiskonsa Iineksen, jonka kanssa hän ei ollut ehtinytkään paljoa nähdä yliopiston jälkeen. Tytöt tulivat kuitenkin yhä niin mainiosti juttuun, että ei vaikuttanut siltä, että he olisivat missään vaiheessa erossa olleetkaan.
Tytöt ottivat lomasta kaiken irti tutustumalla saaren kulttuuriin ja väestöön sekä pitämällä hauskaa. Palmupuiden alla kaikki arjen murheet unohtuivat ja hiekkarannalla makoilu oli varsin mukavaa puuhaa.
Karoliina sai myös hankittua itselleen varsin mukavan rusketuksen.
Pian tuli kuitenkin aika palata kotiin parin päivän lomalta. Karoliina tunsi olonsa paljon virkeämmäksi ja oli vihdoin valmis ottamaan lapsistaan ja elämästään vastuun.
Loman sivuvaikutuksena oli tuotteliaisuus töissä, joten Karoliina ylenikin viihdemaailman tähdeksi. Ei menisi enää kauaa, kun hän olisi jo uransa huipulla.
Myös lasten kanssa alkoi luistamaan heti hyvin, kun Karoliina oli saanut pientä taukoa arjesta ja aikaa valmistautua äitiyteen.
Vaikkeivat Marina ja Daniel suunniteltuja lapsia olleetkaan, rakasti Karoliina heitä silti enemmän, kuin sanat pystyivät kertomaan.
Karoliinan mielestä oli myös aika muuttaa tyyliä hieman aikuismaisemmaksi, eihän hän enää mikään teini kuitenkaan ollut.
_________________________________________________________________
Huh huh, siinäpä oli se osanen c: Seuraavassa osassa sitten arkea Karoliinan ja muksujen parissa :)
Kommenttia saa heittää ^^

Öää, liian lutusia nää sun simit :3 Oisin voinu kuvitella Anssin vähä mukavemmaksi hepuksi mutta aina kuvitelmat ei vastaa todellisuutta, harmi tässä tapauksessa. Ihanat mukulat kuitenkin Karoliina sai pyöräytettyä, tuitui :3 Ajattelin jo että nnyt se pamahtaa Twikkii-saarella uudestaan paksuksi mutta sisko tuli pitämään naisen aisoissa :D
VastaaPoistaMuistaisitko mistä on viimeisen kuvan Karoliinan asu? Sievä :3
Jatkele toki (:
Ohan ne c: Niimpä, mutta kai Karoliina paremmankin löytää ;)
PoistaKaksoset on kyllä tosi söpöjä :) Haha, se oli suunnitelma aluksi, mutta Twikkii-saarelta löytyi ainoastaan turhan valmiskasvoisia komistuksia >:c
Tuo asu löytyy Just Sims 2 sivustolta, en muista mistä osiosta mutta kun tarpeeksi kaivelee niin eiköhän se osu silmään :)
No niin, heti sai perijätär uuden sukupolven ilmoille :D voi kun söpösiä lapsia <3 ihan hyvä että isä pysyy heistä kaukana, kun noin nuivasti suhtautuu. Toivottavasti siitä - tai sen vampyyrityttöystävästä - ei koidu enää harmia tulevaisuudessa.
VastaaPoistaKaroliinan tukka on nätti tossa vikassa kuvassa, et satu muistamaan mistä se on? (:
Kiitos ja jatkele taas!
Jeps, semmosta se näissä legacyissä vaan on :'D
PoistaTukka on Peggyn donation ja löytyy ilmaiseksi jostain täältä, donationin numeroa en muista, mutta ei se ainakaan uusimpia ole :)
http://svt.paysites.mustbedestroyed.org:8080/booty/ts2/peggy/femalehair/
Aww, kui söpö osa :'3 vauvoja vauvoja. No, voihan Anssi kun niin happamasti suhtautui yhden yön panoonsa.. No, ei se Karollekkaan varmasti helpointa ollut sulattaa raskautta ja kaksosia. Mutta hyvin näyttää tulevan muksujen kanssa toimeen, pieni loma varmasti auttoi palaamaan arkeen. Jatkele taas kunhan ehdit ^^
VastaaPoistaVauvojahan ne :3 Jatkelen jatkelen c:
PoistaUu, jännää, vähän poikkeusta perinteiseen kuvioon! :) Tosiaan kiva, että Karoliina saikin lapset ennen miestä, jos näin voi sanoa. Anssi kun ei ollutkaan mikään unelmavävy. Loma taisi onneksi piristää Karoliinaa, hyvä jos hän on nyt valmis huolehtimaan lapsista. Jospa joku mieskin löytyisi hänen rinnalleen ;) Jatkoa vaan!
VastaaPoistaJeps, menee vähän tylsäksi jos joka sukupolvessa ollaan niin ydinperheitä :D Eiköhän Karoliina jonkun löydä vielä ;)
PoistaOi, ihana osa! :) Ei olisi kyllä uskonut Karoliinaa noin äidilliseksi, mutta hyvä vaan ettei sysää lastenhoitoa täysin isovanhempien vastuulle. Lapsosista tulee varmaan noilla geeneillä upean näköisiä!
VastaaPoistaJatkoa odotellen 8)
Kiitoksia :) Haha, ei varmaan Kerttu ja Armas enää jaksaisikaan viiden lapsen jälkeen enää yhtään hoitaa :D Varmasti tulee, kyllä Karoliina vaan on niin geeneillä siunattu c:
Poista