sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Osa 3. Kilpailun makua

 photo taneli1.png

Koska aikailailla kaikkien perheenjäsenten toiveissa oli kissanhankinta, päättivät Kerttu ja Armas soittaa eläintenadotiopalveluun.
He mieltyivät kovasti Mims-nimiseen kissanpentuun ja pentu saikin kodin Tulivirtojen luota.

 photo taneli2.png

Ilmeisesti iltatähteä pukkaa, vaikka Iineksen oli tarkoitus jäädä perheen kuopukseksi.
Pentele teidän kanssa.

 photo taneli3.png

Koska Taneli oli päässyt aika huonoon kuntoon, oli aika laittaa hänetkin liikuntakuurille. Eihän yliopistotytöt tykkäisi, jos hän menisi sinne valtavan kaljamahan kanssa.

 photo taneli4.png

Mims ei kauaa pentuna kestänyt ja roduksi paljastui persialainen tai joku vastaava.
Kissa ei ilmeisesti pitänyt Armaan hellittely-yrityksistä.

 photo taneli5.png

Talon pihalle rakennettiin kasvihuone sitä varten, jos joku suvun jäsenistä vaikka innostuisi joskus puutarhanhoidosta. Siihen asti se ammottaisi pihalla tyhjyyttään.

 photo taneli6.png

Oho, viimeisenkin lapsen aika kasvaa teiniksi.

 photo taneli7.png

Tässäpä teini-Iines. Iineksen tavoitteeksi tuli perhe ja mieltymyksiksi ahkera työntekijä ja urheilullisuus, kun taas inhokkina paistaa hatut. Elämäntoive on sama kuin Kertullakin, eli että kuusi hänen lapsistaan menee naimisiin.

 photo taneli8.png

Koska kohta tulisi yliopistoon lähdön aika, oli hyvä hetki hankkia taitopisteitä stipendejä varten. Toiveissa oli oma talo, mutta kyllä teinit asuntolaankin tyytyisivät, jos rahat eivät riittäisi.

 photo taneli9.png

Mikähän perinne tämä perijätaulun edessä synnyttäminen on?
Kuitenkin, perheen iltätähti päätti illalla ilmoittaa haluavansa ulos ja jälleen kerran Kerttu sai synnyttää keskellä olohuonetta. Klassista.

 photo taneli10.png

Pienokainen oli silmiä lukuunottamatta isoveljensä Eemelin näköinen poika, joka sai nimen Matias.
Matias oli vielä niin pieni, ettei ehtisi mukaan perijäkisaan, mutta siitä huolimatta Kerttu ja Armas rakastaisivat häntä ihan yhtä paljon, kuin muitakin lapsiaan.

 photo taneli11.png

Iineksen huone muutettiin Matiaksen huoneeksi, koska yliopistoaikana tyttö ei sitä tarvitsisi.

 photo taneli12.png

Kohta nelikko soittikin jo Stenvall Instituuttiin ilmoittaakseen tulostaan. Jäisihän Kertulle ja Armaalle vielä Matias hoidettavaksi, joten eivät he ihan kahdestaan jäisi.

 photo taneli13.png

Stipendirahat olisivat tosiaan riittäneet vain pienen talon rakentamiseen, joten nelikko päätti muuttaa ainakin toistaiseksi kuuden hengen asuntolaan. Karoliinaa tämä päätös ei selvästi miellyttänyt, vaan tyttö päätti saada hermoromahduksen heti taksista ulos astuttuaan.

 photo taneli14.png
 photo taneli15.png
 photo taneli16.png
 photo taneli17.png

Tässä siis Iines, Eemeli, Karoliina ja Taneli nuorina aikuisina. Pojat päättivät kasvattaa parrat näyttääkseen aikuisimmilta ja Karoliina värjäsi hiuksensa ruskeiksi, ettei näyttäisi niin paljon pikkusiskoltaan Iinekseltä.

 photo taneli18.png

Ja tässä ovat sisarusten kämppikset, Immo ja Julia. Ugh, tässä sukupolvessa perijän puoliso ei ilmiselvästi löydy asuntolasta.

 photo taneli19.png

Sisarukset päättivät valita pääaineensa välittömästi, ettei sitä tarvitsisi lykätä myöhemmäksi. Iines otti pääaineekseen fysiikan, Taneli kirjallisuuden, Eemeli filosofian ja Karoliina valtio-opin. Kaikki paitsi Iines valitsivat pääaineensa elämäntoiveensa toteuttamista silmällä pitäen.

 photo taneli20.png

Kuitenkin jo parin opiskelupäivän jälkeen saatiin huomata, että yliopisto oli selvästi saanut jotain Eemelin sisällä vinksahtamaan. Usein mies löydettiinkin asuntolan olohuoneesta tanssimasta lampunvarjostin päässä.

 photo taneli21.png

Karoliinastakin huomasi, ettei tyttöä jaksanut välillä opiskelu kiinnostaa pätkän vertaa. Mieluummin tyttö oli kaikki yöt bilettämässä ja viettämässä hurjaa yliopistoelämää.

 photo taneli22.png

Iines, toisin kuin Karoliina ja Eemeli, oli aina ollut luokkansa priimuksia ja nyt yliopistossakin loisti jokaisella luennolla. Siitä huolimatta hän tunsi olonsa yliopistossa hieman eksyneeksi. Hän pohti usein, että joku luovempi vaihtoehto olisi ollut hänelle sopivampi ja aikoikin suunnata yliopiston jälkeen elämään boheemia taiteilijaelämää. Ei hän perijäksi halunnut ja niin hän oli jo vanhemmilensakin sanonut. Perijänä olo ei taatusti olisi hänen juttunsa.

Kaikki muut kolme sisarusta sen sijaan olivat varmoja perijäkisan voitostaan. Tästä kehkeytyisi varmasti ajallaan vielä todellinen taistelu, mutta onneksi oli vielä ensimmäinen opiskeluvuosi ja tuollaisia asioita ei tarvitsisi ajatella vielä pitkään aikaan.

 photo taneli23.png

Vaikka Karoliina ja Eemeli eivät olleet romantiikkatavoitteisia, molemmat olivat varsinaisia playereitä. Molemmilla oli melkein joka ilta eri säätö käymässä ja kumpaakaan ei olisi voinut seurustelu vähempää kiinnostaa.

 photo taneli24.png

Taneli sen sijaan paini aivan eri sarjassa, kuin sisaruksensa. Hän oli tavannut luennolla mukavan Milja-nimisen cheerleaderin ja he olivat välittömästi tulleet juttuun. Nyt he olivat tapailleet jo pari kuukautta ja Taneli oli joka päivä vaan varmempi siitä, että tämä olisi se nainen jonka kanssa hän joskus menisi naimisiin ja perustaisi perheen.

 photo taneli25.png

Karoliina päätti vaihtaa tavoitettaan itselleen ominaisempaan romantiikkatavoitteeseen. Uudeksi elämäntoiveeksi hänelle valikoitui julkkiskokiksi tuleminen, mikä oli sekin hänelle hyvin sopiva, olihan hän sentään loistava kokki.

 photo taneli26.png

Toisen opiskeluvuoden toisella puoliskolla Eemeli päätti jättää leikin kesken. Hän tajusi, ettei yliopistossa häntä kiinnostanut muut asiat, kuin naiset, joten hänen mielestään oli järkevämpi lähteä takaisin Leutolaaksoon.
Näin ollen Eemeli jättäytyi myös perijäkisasta pois, sillä Kerttu ja Armas olivat vahvasti sitä mieltä, että perijän tuli käydä yliopisto loppuun asti.

 photo taneli27.png

Nyt kun ainoat perijäkisassa olivat enää Karoliina ja Taneli, se loi heidän välilleen tietynlaisia jännitteitä. Myös muut perijäkisasta tietävät asuntolalaiset valitsivat tavallaan puolensa. Immo oli selvästi päättänyt olla Tanelin puolella.
"Senkin lutka, ei susta mitään perijää tule!"

 photo taneli28.png

Eemelin tilalle asuntolaan muutti sitten Tanelin tyttöystävä Milja, joka oli opinnoissaan puoli vuotta Tulivirtoja jäljessä. Milja oli oikein mukava ja sievä, mutta silti Karoliina ei tytöstä oikein pitänyt. Hän oli vahvasti sitä mieltä, että Taneli olisi saanut paljon paremmankin.

 photo taneli29.png

Tanelia ei kuitenkaan kiinnostanut kenenenkään mielipide hänen ja Miljan suhteesta. Hän rakasti Miljaa yli kaiken eikä malttanut odottaa päästä aloittamaan yhteistä elämää tämän kanssa.

 photo taneli30.png

Iinestä sen sijaan ei kiinnostanut isosisaruksien draamailu. Hän yritti parhaansa mukaan tulla kaikkien kanssa toimeen ja hänen mielestään Milja olikin ihan mukava tyyppi, vaikka Karoliina jatkuvasti jauhoi hänelle siitä miten ärsyttävä akka Milja oli.

 photo taneli31.png

Julkkiskokin uran lisäksi Karoliina haaveili vieläkin jonkinlaisesta omasta kosmetologiayrityksestä. Niimpä hän yritti vieläkin haalia kosmetologian kultaista ansiomerkkiä antamalla yliopistolaisille ilmaisia makeovereita.

 photo taneli32.png

Välillä kävi niinkin hassusti, että Karoliina heräsi aamulla asiakkaan vierestä.

 photo taneli33.png

Kun kolmas opiskeluvuosi alkoi olla lopuillaan Taneli päätti, että oli vihdoin aika esittää Miljalle se suuri kysymys.
"Milja, kai sä tiedät, että mä rakastan sua ihan valtavasti", Taneli kysyi yllättäen.
"Joo, tottakai", Milja naurahti hämmentyneenä.

 photo taneli34.png

"Niinkö paljon, että haluaisit mennä mun kanssa naimisiin?", Taneli kysyi ja veti taskustaan pöydälle suuren mustan rasian. Nyt Milja taisi alkaa ymmärtää mistä oli kysymys ja alkoi sopertamaan ja kiljahtelemaan sekavana.

 photo taneli35.png

"Milja Keränen, tuletko mun vaimoksi?", Taneli ennätti juuri ja juuri kysyä, ennen kuin Milja jo tunki sormusta sormeensa ja huusi itkun ja riemun sekaisella äänellä "kyllä kyllä kyllä!".
Taneli ei olisi voinut olla onnellisempi.

 photo taneli36.png

Karoliina oli hieman mustasukkainen Tanelin ja Miljan kihloista. Vaikka hän pelkäsikin sitoutumista, oli hän silti kateellinen muiden parien onnesta.
Häntä myös pelotti, että Kerttu ja Armas tekisivät nyt Tanelista perijän siksi, että poika oli jo valmiiksi kihloissa.
Niimpä Karoliina purki turhautumisensa häntä pitkään kiusanneeseen Immoon, joka oli aivan shokissa Karoliinan yhtäkkisistä raivonpurkauksista.

 photo taneli37.png

Neljännen vuoden alettua kellään ei kuitenkaan ollut enää aikaa keskittyä turhaan draamailuun, vaan kaikki käyttivät melkolailla kaiken aikansa nenä kirjassa kiinni. Kaikki neljä halusivat valmistua parhain mahdollisin arvosanoin, sillä se taatusti takaisi menestymisen työelämässä.

 photo taneli38.png


Vaikka neljäs vuosi oli raskas, jaksoivat kaikki neljä yhä puurtaa tenttikirjojen parissa. Pian alkoi jo neljännen vuoden viimeinen puolisko, joka toi mukanaan lievän stressin kaikille, paitsi yhä neljännen vuoden ekaa puoliskoa opiskelevalle Miljalle.


 photo taneli39.png

Kyllä porukka siitä huolimatta muisti aina välillä hauskaakin pitää. Olivathan nämä sentään heidän viimeisiä hetkiään yhdessä, ennen kuin kaikki lähtisivät omille teilleen.

 photo taneli40.png

Jossain välissä Iineksellekin ehti kehittyä jotain juttua Pietari-nimisen laamamaskotin kanssa. Muut asuntolalaiset hämmästelivät, miten Iines uskalsi seurustella pojan kanssa, josta hän ei edes tiennyt minkä näköinen tämä oli, mutta Iineksen mielestä se vaan toi suhteeseen hieman jännitystä.

 photo taneli41.png

Kun Karoliinaa ei jaksanut enää kiinnostaa Immon kanssa tappelu, päätti mies ottaa uudeksi uhrikseen Miljan, tyttö kun oli liian kiltti pistääkseen Immolle vastaan.

 photo taneli42.png

Immo sai kuitenkin oppia, että tytöt pitävät toistensa puolia, vaikka eivät toisistaan niin erityisesti pitäisikään.
”Jumalauta, kukaan ei kiusaa mun veljen kihlattua!”

 photo taneli43.png

Immo-raukka.

 photo taneli44.png

Ennen kuin sisarukset osasivat odottaakaan, oli jo viimeisen loppukokeen aika. Kaikki kolme lähtivät sinne kuitenkin hyvin mielin, olivathan he saaneet viettää monta mukavaa vuotta yliopistolla.

 photo taneli45.png

Kaikki kolme valmistuivat parhain mahdollisin arvosanoin ja niin varmasti valmistuisi Miljakin puolen vuoden päästä.

 photo taneli46.png

Karoliina päätti myös järjestää kolmikolle valmistujaisjuhlat, joihin vieraiksi kutsuttiin harmaantuneet Armas ja Kerttu, sekä Eemeli joka ei kuitenkaan päässyt tulemaan.

 photo taneli47.png

Kaikilla oli juhlissa oikein hauskaa, vaikka Milja ja Immo päätyivätkin taas tappelemaan keskellä keittiötä.

 photo taneli48.png

Kerttu julisti myös vihdoin perijän.
”Minulla ja isällänne oli hankala valinta teidän kahden väliltä, mutta tultiin lopulta siihen tulokseen, että Karoliina on tämän sukupolven perijätär”.

 photo taneli49.png

Taneli oli kieltämättä pettynyt vanhempiensa valintaan, mutta silti onnellinen siskonsa puolesta.
”Onnea isosisko! Pidähän sitten talo pystyssä!”

 photo taneli50.png

Juhlien loputtua Karoliinan oli aika pakata tavaransa, heittää heipat sisaruksilleen ja ottaa vastaan viimeisetkin onnittelut. Hän suuntaisi kotiin perijän hommiin ja hän oli siitä hyvin innoissaan.

 photo taneli51.png

Taneli jäisi odottamaan yliopistolle Miljan valmistumista. Sen jälkeen Taneli ja Milja varmaan hankkisivat jostain mukavan maalaistalon ja perustaisivat yhdessä perheen. Taneli aikoi vakavissaan toteuttaa unelmansa rock-legendaksi tulemisesta ja Milja unelmoi illuusioiden mestarin urasta, missä olikin tavoitetta kerrakseen.

 photo taneli52.png

Iines sen sijaan ajatteli muuttaa johonkin boheemiin asuntoon, missä hän voisi keskittyä taiteeseen. Jos hyvin kävisi, ehkä mysteerinen maskotti-Pietari päätyisi hänen mukaansa.

 photo taneli53.png

Sisarukset hyvästelivät vielä toisensa, ennen kuin hyppäsivät omiin takseihinsa, jotka veisivät heidät minne tahansa he vain haluaisivat. Taneli ja Miljakin pääsisivät pois yliopistolta jo puolen vuoden päästä.

________________________________________________________

Huh, vihdoin valmis :D
Siinäpä oli lyhykäinen osa jossa oli tapahtumaa kerrakseen.
Karoliina on siis perijämme, oletteko tyytyväisiä päätökseen? Kenestä olisitte halunneet perijän? c: Itselläni oli ainakin tosi hankala valinta Tanelin ja Karoliinan väliltä, mutta valitsin sitten lopulta Karoliinan, koska romantiikkasimeillä on aina yhtä mukava pelata :)
Kommenttia saa ja pitää heittää, kuten aina!

10 kommenttia:

  1. Kiva osa, on aina välillä mukava lukea yliopiston seikkailuja. Voihan veljet, Milja ja Karoliina ei sitten tule mitenkään vissiin toimeen, sentään Karo puolusti tyttöä Immolta.. ^^

    Mitenköhän alkaa perijänhommat, toivottavasti Karoliinakin löytää itselleen kunnollisen miehen ja perustaa hyvillä mielin perheen :) Jatkoa odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, Karoliinan ja Miljan välillä on aina jotain draamaa, en tiedä miksi :'D Välillä tuleevat oikein hyvin toimeen ja sitten taas vetelevät toisiaan tyyliin turpaan ilman mitään järkevää syytä... :D

      Se nähdään seuraavassa osassa :)

      Poista
  2. Ai että ei neljä muksua riittänyt :D Nimimerkillä Omatoimiset simit.. Nojaa, onhan se Matias aika tuitui :3
    Ei hhitto kuola valui kun uudet opiskelija-Tulivirrat saapuivat, ah! Komeita ja sieviä kaikki tyynni! Karoliinan olisin ehkä minäkin valinnut perijättäreksi, vaikka tuo Eemelikin vaikutti aika hyvältä ehdokkaalta (:
    Jännän äärelle jäädään miten käy Karoliinalle perijättären pöksyissä. Pistähän jatkoa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, vähän hajotti kun huomasin Kertun odottavan taas muksua, vaikka en sitä ja Armasta edes ollut laittanut tekemään muksua :D Mutta jaa, eipä tuo paljoa haittaa c:

      Jep, oli VÄHÄN hankalaa valita perijä :D Eemeli sitten karsiutui koska vihaan henkilökohtaisesti tuota Eemelin ihoa ja se olisi varmasti periytynyt Eemelin lapsille, Iinestä vaan en voinut kuvitella perijänä koska halusin tehdä siitä sellaisen boheemin taiteilijan ja Tanelin elämäntoivetta vihasin ja sen ja Miljan yhteiselämä olisi voinut mennä paikoittain tylsäksi :D

      Jatkoa joo c:

      Poista
  3. Tosi mukava osa :) Karoliina ja Taneli olivat minun suosikkini perijöiksi, joten ihan hyvä valinta! Itse en olisi kyllä osannut noiden kahden väliltä päättää, tosin tuo romantiikkatavoite on mulla sellanen, mistä en kauheesti tykkää, joten Taneli olis varmaan omalla kohdalla ollut se lopullinen valinta. Mutta mielenkiintoista nähdä kuinka Karoliinalle käy ja löytyykö simiä joka saisi villin ja vapaan naisen asettumaan aloilleen!

    Jatkoa innolla odottaen :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia c: Taneli tosiaan olis kyllä kans ollut mainio perijä naamataulultaan varsinkin, mutta kun se rocklegenda elämäntoiveena on mulle sellainen inhokki, kun niin moni mun simeistä haluaa sitä D: Plus Karoliinan romantiikkatavoite tuo pientä säpinää tarinaan x)

      Poista
  4. On kyllä Kertulle ja Armakselle siunaaantunut ihan mahdottoman hyvännäköisiä jälkeläisiä, ei tsiisus! Mutta kyllä Karoliina vei voiton, on se sen verran kaunis. Tanelikin olisi ollut hyvä valinta, ulkonäkönsä ja myös kihlattunsa puolesta. Tykästyin kovasti Miljaan, niin nättti ja hieno nimikin.. :P No niin, odotan jännityksellä, löytääkö Karoliina miehen, ja että millaisen miehen löytääkään! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, ihan yllätyin siitä, miten upeita kaikista muksuista tuli, kun yleensä on ainakin se yksi lapsi perheessä joka ei ole niin hyvännäköinen kuin muut :o
      Milja on kyllä aika ihana, itsekin tykkään Miljasta hirmuisesti c:
      Haha, se nähdään tulevaisuudessa ;)

      Poista
  5. Puolet kuvista ei näkyny, liekö syy sitte mun koneessa vai missä :< Mutta ei se mitään, näin silti kaikki hyvännäköiset Tuulivirtojen jälkeläiset ♥ Olisin halunnut Eemelistä perijän, rakastuin häneen aivan täysin :D Mutta Karoliina on myös hirveän kaunis, joten ei paha (: Muista sisaruksista olisi kiva kuulla myöhemmin hieman jotain, ihana kun he ovat kaikki niin erilaisia!

    Pistä toki jatkoa kun kerkeät (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän ihmettä :o Itse kun kokeilin niin kyllä ainakin mulla toimii jopa kaikilla selaimilla, joten en kyllä tiedä missä on vika, sekoilikohan Photobucket jotain tai :/ Mutta toivotaan, että jatkossa näkyvät!
      Eemeli oli kyllä myös aika ihana, mutta tuo iho on niin ärsyttävä :D Varsinkin naisilla tuo iho näyttää tosi tunkkaiselta ja Eemelin lapset olisivat varmasti perineet sen myös niin argh :D
      Katsellaan jos jotain joskus jaksaisin muistakin väsätä, kuin Karoliinasta c: Eiköhän heistä jotain kuulla ^^

      Poista